Taiteilijat

Yhdistykseemme kuuluu sekä ammattitaiteilijoita että harrastajia, iso joukko osaavia taiteen tekijöitä

Taiteilijat

Sivua alaspäin selaamalla voit tustustua Ruoveden Taideyhdistyksen taiteilijoihin. Esillä on muutama kuva ja lyhyt esittely. Lisäämme jäseniä tälle sivulle koko ajan. Seuraa, keitä meihin kuuuluu!

Tällä hetkellä löydät tältä sivulta tiedot seuraavista henkilöistä:

Tiina Lamminen, Anna Häyrynen, Ritva Kovasin, Aimo Kuivamäki, Eewa Wilkman, Irina Tuomainen, Pirkko Piipa Heimo, Elli Kivistö-Rahnasto, Brita Westerholm, Ritva Ahvenjärvi, Raimo Louhio, Paavo Markunmäki, Markku Ilo, Ilkka Korhonen, Kristiina Kyyrö, Aija Isotalo, Maria Vilenius, Seija Koiso-Kanttila, Mika Rajalampi, Ulla Kuivamäki, Kirsti Koro, Emma Grindebratt, Heikki Koro, Niko Lehtola alias Uni, Viivi Laine.

 

Tiina Lamminen

Tiina Lamminen kertoo omasta urastaan taiteen parissa näin:

Aloitin kuvataiteen harrastamisen peruskoulun kerhossa. Kun kuvataideopettaja vaihtui, en enää viihtynyt kerhossa, enkä arvostanut uuden opettajan päiväopetustakaan. Muistaakseni ristiriita syntyi kuvan käsitteellistämisestä. Opettaja sanoi, että kuva on hyvä näköisenä, minä että kuvan pitää esittää jotakin enemmän. Esimerkiksi kertoa kohteen ei-visuaalisesta ominaislaadusta, vaikka se olisi vain kohteen koskemalla aistittu lämpötila. Kansanopiston maalauksen iltakurssilla aloitin sitten alaikäisenä, kun en kertonut ikääni.

Pidän käsintehdystä kuvasta. Mielelläni piirrän ja maalaan.

Viime vuosina olen keskittynyt Ruovesi-aiheeseen. Se on liittynyt jatko-opintoihini Lapin yliopistossa. Olen pohtinut nykytaiteilijan työtä mm. kulttuuripolitiikan ja yhteisöllisen näkyvyyden näkökulmista sekä historiallisen kertomuksen osana. Tutkimuksen tekeminen ja sen käytäntöönpano ovat kyllä eri asioita!

Jos taiteilijan työtä voi ajatella toimijuutena, niin myös teoksen aihetta ja valmista teosta voi miettiä erilaisista näkökulmista. 
Paikkaa olen lähestynyt kulttuurimaiseman arvottamisen ja taidehistorian vinkkeleistä. Erilainen päätös toimia on vaan mennä ja maalata. Ruovedelle vertaiset työskentelymaisemat ovat löytyneet Unkarista ja Sak

asta. Maisemamaalaukseen kuuluvat myös retkeily ja performanssi, maataide. Minulle tärkeintä on miettiä väripigmentin käyttöä, sitä, tavoitellako esittämisen illuusiota tai tuodako aineen materiaalisuus esille ihan vain itsenään.

 

23.11.2018 Helsingin Sanomissa oli artikkeli, jossa käsiteltiin lumileikkejä elävänä kulttuuriperintönä. Varhemmin syksyllä Suomen Latu ry ajoi suomalaista metsäsuhdetta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Tätä aktiivista kulttuuriperinnön merkitsemisen ajattelua on Suomessa tehty muutama vuosi.

Ruovedellä on taiteen perinne maisemamaalauksessa. Perintö kattaa koko Suomen taidehistorian ajan; 1980-luvulta alkaen se on jatkunut paikkakunnalla näkyvimmin harrastajamaalarien kursseina. Ruovedellä olisikin mitä parhaimmat perusteet nimetä maisemamaalaus omaksi aineettoman kulttuuriperinnön hankkeekseen.
Ruovesi on mukana Tampere-Mänttän kulttuuripääkaupunkihaussa. 
Hakuprosessissa siihen kuuluvan ideoinnin ja rahoitussuunnittelun avoimuus luo mahdollisuuksia. Kun prosessi etenee, niin taiteen ja kulttuurin tasa-arvoisen saavutettavuuden ja harrastamisen hyvinvointivaikutuksen lisäksi, toivottavasti osaksi hanketta liitetään myös taidehistoriallinen perintö ja siinä itävät mahdollisuudet.

Anna Häyrynen

– Lukiossa minun oli valittava todistuksen perusteella mihin lähden opiskelemaan. Koska kuvaamataito oli ainoa kymppi, päätin valita visuaalisen alan. Päädyin Tallinnan taideakatemiaan opiskelemaan graafista suunnittelua. Pidimme kesäisin kuvataidenäyttelyitä opiskelukavereideni kanssa Ruovedellä.

Kuvataiteeni pyörii hevosten ympärillä, vaikka maisematkin puhuttelevat. Hevosen kuvaamisessa piilee vahva tunnekytkös.

Luontevin työskentelymenetelmä on kuivapastelliliidut, joilla maalaan paljon sormilla pyyhkimällä. Töissäni on paljon keskeneräisyyttä. Opiskeluvuosien mustavalkoisesta ja realistisesta ilmaisusta olen päätynyt omaan väripalettiini, jossa herkät värit kohtaavat kirkasta punaista ja vihreää. Valkoista ja keltaista on kaikissa töissä.

Jos maltan, tykkään tehdä myös puupiirroksia, jossa väreinäni ovat keltainen, punainen ja tumma ruskea ja aiheina usein traktorit.

Kuvataide oli aluksi puoliammattimaista mutta olen päätynyt harrastamaan sitä, ja nykyisin töitä syntyy harvoin mutta sitäkin latautuneemmin.

Ritva Kovasin

Ritva Kovasin on maalannut ja piirtänyt koko ikänsä, ihan pienestä asti, vaikka toki taukojakin on ollut elämän kiireissä. Kansalaisopistossa Ritva aloitti öljyvärimaalauksen 1974. Kahta vuotta myöhemmin hän teki ensimmäisiä kuvanveistotöitä. Oriveden Opistossa hän on käynyt kesäkursseilla yli 10 vuoden ajan. Viimeisinä vuosina hän on opiskellut taiteen perusopetusta Pirkan Opistossa ja opiskelee siellä nyt syventäviä opintoja.

– Töissäni kuvaan ihmisiä eri tilanteissa ja teen myös muotokuvia. Aiheita löydän mm. valokuvista, lehdistä, netistä ja muokkaan ne omanlaisikseni. Elävän mallin maalaaminen on hienoa, mutta se onnistuu yleensä vain kursseilla. Aihe menee joskus niin ihon alle, että on pakko tehdä välillä asetelmaa tai vaikka savitöitä.Maalaaminen on intohimo, terapia, kannanotto, joskus itkettää, ei jätä koskaan kylmäksi, Ritva kertoo.

Aimo Kuivamäki

Aimo Kuivamäki on Ruoveden taideyhdistyksen puheenjohtaja.
– Muutin Ruovedelle noin 6 vuotta sitten Hyvinkäältä. Siellä aloitin piirtämisen ja maalaamisen 1970 luvun lopulla ensin kansalaisopistossa ja sitten Hyvinkää Taidekoulussa, joka silloin oli 2-vuotinen iltakoulu. Alkuaikoina maalasin paljon luonnossa maisemia, mutta myöhemmin työskentely on vähitellen siirtynyt aihe- tai idealähtöiseksi ja sen mukaan myös valitsen toteutustavan. Usein taustalla on ollut joku luonnon tilaan tai yhteiskuntaan liittyvä huomio. Hyvinkäällä osallistuin useisiin Hyvinkää Taiteilijaseuran vuosinäyttelyihin ja lisäksi minulla on ollut muutama yksityisnäyttely.
Työelämän loppupuolella minulla oli pitkä ja kiireinen periodi, jolloin oma taide jäi taka-alalle, mutta nyt eläkkeellä ollessa on taiteellinen työskentely alkanut jälleen viritä ja etenkin kuvanveisto tai yleensäkin 3-ulotteinen ilmaisu on tullut läheiseksi.

Eewa Wilkman

Eewa Wilkman on Ruovedellä asuva, eläkkeellä oleva lehtori.

-Aloitin grafiittikynä- ja pastellitöillä ja siirryin sitten akryylitöihin. Akvarellejakin kokeilin, mutta akryylivärit ovat kuitenkin se juttuni, Wilkman kertoo.

Hän on suorittanut maalausopintoja kansalaisopistoissa ja lyhytkursseilla vuodesta 2003 alkaen.

Opettajina kuvataiteilijat 
Anja Lammi/Huittinen 
Reija Palo-oja/Naantali 
Erika Adamsson/Naantali 
Jorma Hyttinen/Turku 
Elli Kivistö-Rahnasto/ Ruovesi

Näyttelyt:
-Opistojen yhteisnäyttelyt eri vuosina 
-Uusikaupunki Mörne tammikuu 2007 
-Naantalin Seudun Taideyhdistys syysnäyttely 2008 
-Portsa-koti/Turku joulukuu 2010 
-Meri-Kaarina/Turku huhtikuu 2011

Irina Tuomainen

Irina Tuomainen kokee 20 vuotta Ruovedellä asuttuaan löytäneensä Ruovedeltä kotipaikkansa.

Taide harrastuksena on melko tuore tuttavuus.
– Maalasin nuorena öljyväreillä muutaman taulun ja pidin siitä. Onneksi Elli aloitti Ruovedellä aikuisten kuvataidepajan muutama vuosi sitten ja onneksi rohkenin lähteä mukaan.
Maalaaminen on Tuomaiselle rentouttavaa ja keino unohtaa arjen harmit.
– Maalatessa unohdan kaiken muun, kun keskityn siveltimen vetoihin ja värien sekoittamiseen. Tykkään kokeilla kaikkea erilaista myös maalaamisessa ja ehkä siksi taulujeni aiheet vaihtelevat laidasta laitaan.

Pirkko Piipa Heimo

– Alle kouluikäisenä piirtelin ihmisistä kasvokuvia. Piirtämistä teen edelleen. Maalaamisen öljyväreillä aloitin 70-luvulla Korkeakoskella kansalaisopistossa, jossa vetäjänä oli silloin Timo Musturi.

-Tykkään tehdä öljyväreillä. Maalaan pääasiassa omaksi ilokseni. Se on rentouttavaa ja saan osan päässäni vilistävistä kuvista muistiin. 
Olen maalannut silloin tällöin elämäni aikana, jos vain on aikaa löytynyt. Innostuin jälleen, kun Elli aloitti kuvataidepajan pitämisen muutama vuosi sitten.

Elli Kivistö-Rahnasto

Elli Kivistö-Rahnastoa on kuvataide kaikissa muodoissaan kiinnostanut aina lapsuudesta alkaen:

Ripauksia: 
Taidehistoriaa, värien sävyjä ja merkityksiä, eri tekniikoita, symboliikkaa, opiskeluja, museoita, näyttelyjä jne.
Opetustakin lasten, nuorten ja aikuisten parissa.

Elämän suola:
Mielikuvittelu, seikkailut paperilla, vuorovaikutusnäkemykset kuvataiteen parissa.

Raapaisuja:
Omia töitä on syntynyt eri aikoina ja tekniikoin niukasti.
Satuaiheet, värityskirjat ja joulutontut Ruoveden maisemissa ovat toteutetut naivismin tyylillä lapsenmielisesti ”tahallisesti”, kun taas esim. öljy-, puupiirros-, lino-, grafiikkatyöt jne. on toteutettu kokeiluluonteisesti kiireen keskellä.

Brita Westerholm

– Nuoruudessani opiskelin ja harrastin jonkin verran kaikenlaista taidetta esim. maalausta, piirtämistä, posliininmaalausta ja keramiikkaa ym. Sitten alkoi pitkä tauko, jolloin en harrastanut juurikaan mitään taidetta. Ostelin silloin tällöin öljyvärejäkin alkaakseni maalaamisen, mutta ei siitä koskaan tullut mitään, ja taitaa väritkin olla jo kuivuneet.
Tämän melkein 50 vuotta kestäneen tauon jälkeen aloitin maalaamisen Ellin ohjaamassa aikuisten kuvataidepajassa v.2015. Ensi tunne oli, että en osaa tehdä mitään, sillä ”kynnys” aloittaa oli noussut tosi korkeaksi. Sisukkaana ajattelin, että kyllä se tästä alkaa sujua. Hyvä päätös olikin.
Uutena minulle on tullut akryylivärit joilla maalaan. Olen kokeillut erilaisia aiheita, mutta maisemien maalaaminen on ehkä kuitenkin mun juttu. Maalaaminen on minulle rentouttavaa ja siihen on kiva uppoutua ihan täysin ja se tunne, kun on onnistunut ainakin omasta mielestään hyvin, on mahtava!

Ritva Ahvenjärvi

Ritva Ahvenjärvelle piirtäminen on ollut mieluisaa aina lapsesta asti.
Hän kertoo, että aikuisempana piirtäminen jäi vähäisemmäksi muiden harrasteiden takia. Muutettuaan Ruovedelle vuonna 1972 hän huomasi kansalaisopistossa öljyväri- ynnä muuta maalausta.
– Pitkän harkinnan jälkeen ja puolison kannustuksesta lähdin mukaan enkä ole katunut. Useampi vuosi vierähti maalauksen parissa, kunnes kurssi loppui ja tuli pitkä tauko.
Hän kertoo lähteneensä mukaan heti, kun Ruoveden opisto aloitti Ellin johdolla jälleen maalauspiirin muutama vuosi sitten.
– Vanhoja öljyvärejäkin oli jäänyt ja niitä piti käyttää loppuun.
Töitäkin on syntynyt.
– Maalaaminen on niin mieluisa harrastus, etten huomaa edes ajankulua. Toivottavasti työpaja saa jatkaa, se on meille harrastajille tosi tärkeä asia!

Raimo Louhio

Raimo Louhion, joka innostui valokuvaamisesta jo 11-vuotiaana.

– Minulla oli aluksi laatikkokamera ja seuraavaksi kinofilmikamera Altix, jolla jo sai kohtuullisia kuvia. Lahden lyseossa olin valokuvakerhossa. Koulun tiloissa oli meillä pimeähuone, jossa opettelin filmin kehittämisen ja mustavalkokuvien suurentamisen. Tein myös kotiini pimeähuoneen wc-tilaan.

Hieman myöhemmin Louhio kiinnostui videokuvaamisesta ja kertoo tehneensä sitä noin 30 vuoden ajan. Maalaamiseen löytyi aikaa 80-luvulla, jolloin syttyi vahva kipinä, mutta lopulta perhe vei aikaa harrastukselta.

– Nyt eläkeläisen kiireiden keskellä alkanut öljyvärimaalaus on innostanut. Opettelen yhä sivellintekniikkaa ja etsin vieläkin omaa maalaustyyliäni. Äitini aloitti varsinaisesti maalaamisen vasta, kun lapsensa olivat lentäneet pesästä. Ensimmäisen oman näyttelyn hän järjesti täyttäessään 90 vuotta. Päästäkseni samaan on minulla vielä reilusti yli kymmenen vuotta aikaa.

-Vesivärit ovat tutut kouluajoilta. Äitini oli vesivärimaalari, hän oli siinä aika taitava. Minä olen aina ihaillut vanhan koulukunnan öljyväritöitä, ja halunnut itsekin ryhtyä sellaisten tekijäksi. Kun maalaamista nyt olen muutaman vuoden tehnyt, huomaan, että mestarin arvoon on matkaa. Saavutanko sitä koskaan; tuskin, mutta jää nähtäväksi. Päämäärä on kuitenkin pyrkimisen arvoinen, joten luulen, että öljyssä pysyn. Tosin Ellin porukassa olen huomannut, että akryylilläkin saa saamarin hienoja töitä syntymään ja paljon nopeammin kuin öljyllä. Niin, että vannomatta paras siitä tulevasta.

Aiheet löydän koko elämästä. Arkiset askareet, kuljetut polut, kameran kuvat, nähdyt unet, sieltä niitä aiheita löytyy. Toistaiseksi olen näköjään tehnyt mieluiten maisemia. Niiden haasteet, joihin olen pystynyt mielestäni vastaamaan, ovat värit ja sommitelma, sivellintekniikassa ja syvyyden kuvaamisessa on vielä paljon opittavaa.

– Minne asti innostus riittää selviää ennen pitkää. Se ei ole tarkka päämäärä eikä pakkomielle, luopuminen tai tauon pitäminen ovat oikeita mahdollisuuksia. Samaan aikaan on menossa jonkinlainen muotoilun kausi, sitä toteutan puukkoja tehden. Eikä senkään jatkumiselle ole mitään määräyksiä.

 

Paavo Markunmäki

  1. Kuinka kauan olet harrastanut kuvataidetta?
    V. Olen ollut aina kiinnostunut kuvataiteesta. 17-vuotiaana kävin ABC-kirjekurssin. Sen jälkeen tein paljon töitä, enkä ehtinyt juurikaan maalaamaan. 48-vuotiaana aloitin maalaamaan aktiivisesti. Jäin silloin eläkkeelle saatuani aivoinfarktin.
    Olen maalannut 20 vuotta kansalaisopistossa yhtäjaksoisesti.

2.Millä väreillä mieluiten teet töitä?
V. Aloitin pastelliväreillä. Nykyään maalaan mieluiten öljyväreillä ja akryliväreillä. Tykkään tehdä värikkäitä ja kirkkaita maalauksia.

3.Mitkä aiheet kiinnostavat sinua?
V. Minua kiinnostaa luonto. Maalaan mieluiten lintuja, kukkia ja maisemia. Kun asuin Keminmaassa maalasin paljon lappi aiheisia tauluja. Pidän syksyn väreistä.

4.Mikä taiteen tekemisessä kiehtoo? Miksi se on mukavaa?
V.Onnistumisen ilo!! Aina tulee uutta opittavaa ja tapaa uusia ihmisiä.

 

Markku Ilo 

 Markku Ilo oppi tekemään kuvia jo alakoulussa opettaja Hihnalan ja ylemmillä luokilla opettajien Ilma ja Eero Havaksen opastuksella.

– Seitsemänkymmentäluvulla lopulla ryhdyin harrastamaan työn ohella taiteen tekemistä Ruoveden opiston kuvataidekerhossa. Ohjaajina olivat muun muassa Unto Liettyä ja Tapio Salo, Ilo kertoo.
Kahdeksankymmentäluvun alussa Markku Ilo liittyi Ruoveden Taideyhdistykseen, joka järjesti silloin taideleirejä kesäisin kirkonkylän ja Gallen-Kallelan erämaa-ateljeen maisemissa. 
– Vetäjinä oli useita tunnettuja taiteilijoita kuten Satu Kiljunen, Carolus Encell, Olavi Pajulahti, Hannu Riikonen ja Visa Norros.
Niihin aikoihin hän teki ensimmäiset öljyvärikokeilunsa.
Ilo kävi silloin myös useilla kesäleireillä Vanajanlinnassa.
– Oriveden kansanopiston kesäleireillä olin useana kesänä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa.
Myös Pekkalan kartanossa järjestetyille leireille Ilo on osallistunut.

Näyttelyissä Ilo on ollut mukana esimerkiksi vuonna -89 Oriveden Auvisella, -91 Noitakäräjillä, -94 Mäntässä ja -98 Viljamakasiinissa.
– Töitä oli Jämsässä Ars Jokivars -näyttelyssä kesällä 2002. Virroilla pidin oman näyttelyn kaupungintalolla samana vuonna ja melkein vuosittain olen osallistunut Koillis-Pirkan näyttelyihin.
Ilo on ollut mukana myös taideyhdistyksen järjestämissä näyttelyissä.

Öljyväritöiden lisäksi Ilo on tehnyt Kanson-paperille paljon öljypastellitöitä ja myös isoja punaliitu-hiilitöitä. Myös grafiikkaa hän on tehnyt, puupiirros- ja kuivaneulavedoksia.
– Nykyään kokeilen enää öljyväreillä tai öljypastelleilla. Ikä ilmeisesti rajoittaa keskittymistä ja pitkäjännitteistä tekemistä. Öljytyönhän voi jättää välillä kuivumaan ja jatkaa seuraavana päivänä tai viikon päästä, jos ehtii muilta eläkeläisen kiireiltään.

Ilkka Korhonen

 Kurulainen Ilkka Korhonen on Ruoveden Taideyhdistyksen aktiivinen jäsen.

– Kuvia olen tehnyt aina, vaihtelevasti tosin. En toistaiseksi puhuisi taiteesta vaan enemmän käsillä tekemisestä. Mikä lienee taiteen määritelmä? Maalausta olen harrastanut nyt ehkä kuutisen vuotta, pääasiassa akryylillä ja vähän kokeilua öljyllä.

Millä väreillä mieluiten teet töitä?
– Jotenkin tuntuu, että käytän mielelläni lämpimiä sävyjä enemmän. Toisaalta sellaisia värejä ja sävyjä mitä ympärillä näkyy koska aiheet tulevat enimmäkseen ympäristöä havainnoimalla.

Mitkä aiheet kiinnostavat sinua?
– Toistaiseksi näyttäisi siltä että teen kuvia aiheista jotka herättävät myönteisiä tunteita. Maisema, ihmiset, eläimet ja luonnon kokeminen. Valo on ehkä ainakin esittävässä taiteessa yksi olennainen asia, siitä syntyy kuvan tunnelma.

Miksi maalaaminen kiehtoo tai mitä se antaa sinulle?
– Usein mietin, että jos yhdenkin hienon taulun joskus saisi aikaan, siinä on se jännitys. Fakta on kuitenkin se, että vaan tekemällä voi oppia. Toisaalta maalatessa pysähtyy, ei esimerkiksi räpellä älypuhelinta samalla.

Kristiina Kyyrö

Kuuntelin ystäväni kertomuksia taidekoulutuksesta Portaanpään opistossa ja sain siitä palavan kipinän lähteä samalle tielle. Taideopinnot olivat olleet mielessäni, mutta aina oli ollut muuta kiirettä: Kun jäin eläkkeelle, halusin uutta sisältöä päiviini. Siitä alkoivat edelleen jatkuvat opintoni Värinää-kurssilla, joka on tarkoitettu varttuneille ihmisille. Ensin kahden vuoden peruskurssi, sitten jatkokurssi ja jatkokurssin jatkokurssi.

Tällä hetkellä on tiedossa opintoja ainakin puolitoista vuotta lisää. Avautui aivan uusi maailma, varsinkin värien maailma. Ympäristöään katselee aivan uusin silmin ja varsinkin ajaessa täytyy muistaa, ettei katsele liian kiihkeästi ohi kiitävien maisemien värisävyjä, valoja ja varjoja. Taivaalla ja pilvissä voi olla aivan kaikenlaisia sävyjä ja muotoja.

Mistään ei voi sanoa, että ei tuollaista ole olemassakaan.

 

Pahinta on runsaudenpula tekniikoissa, välineissä, aivan kaikessa. Haluaisi kokeilla kaikkea, mutta johonkin on keskityttävä. Tällä hetkellä maalaan pääasiassa akryyleillä, öljyllä ja vesiväreillä. Eivätkä liidutkaan ole poissa valikoimasta. Samalla olen huomannut, että tämä harrastus on varsinaista ”välineurheilua”. Ja etenkin värit ovat painavaa tavaraa kuljetettavaksi.

 

Tällä hetkellä maalaan enemmän abstraktia kuin suoranaista esittävää kuvaa. Värit ovat tärkeitä ja voimakkaita. Kuvista löytää maisemallisuutta ja varsinkin vuoria, tuntureita, mäkiä pyrkii tulemaan kankaalle. Minulle ne ovat sielun maisemia. Yhdessä vaiheessa linnut kiinnostivat suuresti.

 

Olen saanut fantastisia uusia ystäviä, joiden kanssa olemme opiskelleet ympäri maata ja järjestäneet myös itse kursseja. Limingan taidekoulussa olen ollut useaan otteeseen Hannu Lukinin oppilaana, myös hänen värioppikurssillaan.

Muita opettajia ovat olleet mm Henrika Lax, Tuula Karjalainen, Jarmo Husso, Aino Ulmanen ja Marjukka Paunila. Minusta on hyvä olla usean eri taiteilijan opissa. Se avartaa valtavasti ja mielestäni avaa omaa tekemistä. Muilta kanssaopiskelijoilta oppii myös koko ajan.

 

Aluksi ajattelin, että pensseli on melkein ainoa väline, mutta sitähän voi käyttää melkein mitä vaan pensselin ohella. Erilaisia sieniä, rättejä, ruokokyniä, vanhentuneita luottokortteja, hammasharjaa. Vain mielikuvitus on rajana. Alussa ei niin uskaltanut kokeilla, mutta nyt on paljon rohkeampi. Ja kuten me keskenämme sanomme: jos työ ei ala miellyttää, pohjan voi aina pestä ja alkaa uudestaan.

Voi yllättyä iloisesti.

 

 Intensiivistä opiskelua on nyt jatkunut kuusi vuotta. Se tuo elämääni valtavasti iloa, uusia elämyksiä, rakkaita ystäviä ja melkein päivittäisiä ahaa-elämyksiä. Ja paljon värejä, jotka ravitsevat sieluani. Tavallaan tästä alkoi minulle niin sanottu toinen elämä, jonka toivon jatkuvan niin kauan kuin välineet pysyvät käsissäni.

 

Töitäni on ollut yhteisnäyttelyissä Lapinlahdella, Kuopiossa ja täällä Viljamakasiinissa. Nyt on tullut aika pitää ihka oma näyttely Viljamakasiinissa.

Aija Isotalo

  Olen aina ollut kiinnostunut kuvataiteista ja tykännyt piirtää. Kova itsekritiikki on välillä jarruttanut harrastusta ja harmittaa, että olen arkaillut lähteä laajemmin kouluttautumaan. Vuonna 1984 menin Ruoveden opiston posliininmaalauspiiriin, jonka innostava opettaja Riikka Hautamäki sai sellaisen kipinän aikaiseksi, että harrastus on jatkunut ja olen ollut aihetta opettamassakin Ruoveden opistossa yli 20 vuotta. Posliininmaalauksessa kiinnostaa sen vaativa tekniikka ja polton tuoma yllätyksellisyys. Myös se, että voi tehdä käyttöesineitä, innostaa tekemään. Posliininmaalaus on aikaavievää, joten muut tekniikat ovat jääneet vähemmälle.
Nyt olen kokeillut puupiirrosta, johon tutustuin ensin Ruoveden taideyhdistuksen kurssilla ja sitten Autere Opiston ja Virtain opiston kursseilla Tuukka Peltosen kannustavassa opetuksessa. Puupiirrosgrafiikka vasta onkin mielenkiintoista ja hauskaa. Lopputulos on myös aina pieni yllätys, ainakin näin aloittelijalle. Vedostuksen jälkeen näkee, onko kaiverrus onnistunut ja miten värit ovat keskenään toimineet. 
Kaikki taide, tekeminen ja katsominen, laajentavat ajatusmaailmaa ja mielikuvitusta sekä antavat minulle elämyksiä, joita ilman arki olisi paljon tyhjempää.

 

 

Maria Vilenius

 

Olin jo lapsena innokas piirtäjä ja kuvataide oli kautta kouluajan lempiaineeni. Kun olin 11-vuotias, Ruovedellä aloitettiin kuvataidekerho lapsille. Minun oli päästävä mukaan! Harrastus jatkui lukioikään asti. Oli selvää, että lähden opiskelemaan taide-alaa, mutta en oikein tiennyt mitä. Hain kuvataideopettaja-linjalle Helsingin yliopistoon sekä Pekka Halosen Akatemiaan Tuusulaan opiskelemaan kuvataidetta. Pääsin Pekka Halosen Akatemiaan ensin valmennuskurssille, jonka jälkeen jatkoin samassa koulussa kuvataiteilijan ammattitutkintoon. Pääaineenani oli maalaus. Valmistuin vuonna 2009 ja halusin päästä heti jatko-opiskelemaan ja hain silloin Kuvataideakatemiaan Helsinkiin. Minut valittiin pääsykokeisiin, mutta en päässyt kouluun, mikä oli suuri pettymys. En halunnut jäädä Suomeen odottamaan seuraavia pääsykokeita ja päätin lähteä kokeilemaan siipiäni maailmalle. Päädyin Ranskaan. Olin ensin vuoden au-pairina ja sen jälkeen pääsin siellä opiskelemaan multimediaa vähän vahingossa tutun kautta (Ranskassa voi päästä hyvällä tuurilla suhteiden kautta yliopistoon opiskelemaan!). Multimediaopinnot vaihtuivat myöhemmin graafiseksi suunnitteluksi  toisessa koulussa, pohjois-Ranskassa, ja valmistuin 2014 kandidaatiksi. Kesälomilla Suomessa maalasin aina sen minkä ehdin.
Valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä Pariisissa kalligrafina, graafisena suunnittelijana, sekä printtisuunnittelijana muotitalo Christian Lacroix’lla.
Maalaan tällä hetkellä vähän tilan- ja ajanpuutteen takia, mutta toivon mukaan siihen tulisi pian muutos.

Maalaukseni ovat usein hyvin värikkäitä, osittain kuvaavaa ja osittain abstraktia. Maalaan akryyliväreillä, sillä ne kuivuvat nopeasti öljyväreihin verrattuna. Kun aloitan maalauksen, minulla on jonkinlainen suunnitelma päässä, luonnoksia minulla ei ole tapana tehdä. Teos tosin elää, muuttuu ja kehittyy tekemisen aikana. Jätän sattumalle aina varaa ja lopputulos on usein erilainen, mitä suunnittelin. Aiheina minua kiinnostavat luodut ja rakennetut pikkumaailmat, kuten huvipuistot, teatterit, talvipuutarhat… Maalauksillani haluan hypähtää toiseen maailmaan, joka on ehkä jotakin todellisuuden ja fantasiamaailman välillä, jossa kaikki on mahdollista! Toinen usein toistuva aihe maalauksissani on eläimet, ja varsinkin kissaeläimet. En oikein osaa sanoa miksi, ehkäpä olin edellisessä elämässäni leopardi! Kissaeläimet ovat olleet maalauksissani yläaste-ikäisestä asti. Välillä ne katoavat, mutta aina ne tulevat takaisin. Muitakin aiheita käytän maalauksissani, mutta yleensä ne pysyvät jollakin tavalla luonnon ympärillä.

Kuvataidekoulun aloitettua olen osallistunut vuosittain erilaisiin näyttelyihin: Pääosin ryhmänäyttelyihin Taideyhdistyksen kautta Pirkanmaalla, mutta myös joitakin pienempiä näyttelyitä olen järjestänyt ystävien kanssa, joitakin yksin. Tavoitteena on pitää näyttely Pariisissa nyt kun kerran asun ihan lähellä!

Maalaamisesta minulle tulee hyvä olo, on ilo luoda kuvaa. Jokainen maalaus on aina jonkinlainen tutkielma erilaisiin aiheisiin. Saan sen tekemisestä ja lopputuloksesta voimaa ja mielihyvää. Siksi tänäkin kesänä suunnitelmissa on mennä Ruovedelle ja maalata ainakin muutama teos!

Teoksiani voi nähdä facebook-sivullani : https://www.facebook.com/mariavilenius.paintings

Seija Koiso-Kanttila

 

Kipinä kuvien tekoon syttyi Ruovedellä.

Yhteiskoululla oli kuvaamataidon (silloin piirustuksen) opettajana Seppo Näätänen.

Näätänen oli charmikas ja kulturelli pedagogi, joka tuli hyvin toimeen opiskelijoiden kanssa.

Hänen tunneillaan luettiin ääneen kirjallisuutta, käytiin läpi väriopin ja piirtämisen alkeita. Mielestäni parasta silloisessa koulussa.

Opiskelu- ja ruuhkavuosien paineessa ei maalaamiselle jäänyt aikaa, mutta jo paljon ennen eläkkeelle siirtymistä aloin käydä Ruoveden Taideyhdistyksen kesäkursseilla. Eräällä kurssilla Tiina Lamminen kysyi, miksi teen töitä pastilleilla. Hänen mielestään öljyväri sopisi minulle paremmin.

Harkinnan jälkeen aloin ensin piirtää Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla ja sitten siirryin öljyväreihin. Myöhemmin kuvaan tulivat akryylit, sekä pastana että musteena. Viimekeväänä tein ensimmäiset puupiirrosharjoitukset.

Mitkä aiheet kiinnostavat sinua?

Maalaan edelleen HTS:n kursseilla, jolloin yleensä lukukauden alussa nähdään ajateltu ohjelma ja suurin osa töistä liittyy annettuihin aiheisiin. Voidaan perehtyä esimerkiksi jonkun taiteilijan työtekniikkoihin tai värien käyttöön tai peräti yritetään tuottaa jonkun taidesuunnan tunnuspiirteiden mukaisia kuvia.

 Suoritin 2014 – 2018 Helsingin Taiteilijaseurassa taiteen perusopetusosion. Koulutuksen tarkoitus on tutustuttaa laaja- alaisesti kuvataiteen kentän toimijoiden ilmaisutapoihin ja perehdyttää erilaisiin menetelmiin. Huomasin, että oikeastaan kädet syyhyävät savenkin kimppuun ja grafiikan ja installaatioiden, eivätkä performanssitkaan olisi hassumpia!

 Lopputyöni ” Mielenmaiseman tehdasasetukset” liittyivät pohdiskeluun siitä, mikä meissä, ennen kaikkea itsessäni, on geneettistä, mikä epigeneettistä.

 Yleensä maalaan esittäviä kuvia, mutta pyrin kyllä saamaan niihin jonkun merkityksellisen ajatuksen tai tunteen. Toivon voivani kehittyä abstraktimpaan suuntaan.

 Opiskeluaikana osallistuin kurssilaisten kanssa kolmeen yhteisnäyttelyyn Kaapelitehtaalla.

 Kesällä 2018 minulla oli näyttely Puotilan Kartanossa ja syksyllä olimme kurssitoverini kanssa ”kuukauden taiteilijat” Cafe Aallossa. Joinakin vuosina olen osallistunut myös Ruoveden Taideyhdistyksen näyttelyihin

 

Mika Rajalampi

 

 

Mika Rajalampi kertoo, miten kipinä kuvataiteeseen syttyi ja mikä taiteessa häntä kiehtoo.

 

– Lapsena piirsin paljon. Piirsin Aku Ankkojen kansikuvia, Hessua, Mikkiä… Toisaalta, turhauttavaa oli, kun vesivärit eivät totelleet, vaan valuivat, miten sattui.

 

Kuvaamataidon tunnilla annettiin tehtäväksi valita kortti, jonka mukaan maalata öljyväreillä ”taulu”.

Selasin kortteja, ja jokin pysäytti erään talvikuvan kohdalla.

Tämä on hieno, ajattelin.

Yritin jäljentää kuvaa, tietämättä, kuka oli kuvan tekijä.

 

Aikanaan, vuosia myöhemmin, tajusin sekä tunnistin kuvan aiheen ja tekijän:

Akseli Gallen-Kallelan pienikokoinen ”Talvimaisema” 1887 Keuruu.

Jokin siinä kolahti, ja samoilla tunteilla on menty tähän asti.

 

Aikoinaan eräs Ruovedellä asunut taidemaalari opasti havainnoimaan pieniä yksityiskohtia luonnossa… värejä, sävyjä, ja miettimään, miten tuon tai tuon sävyn voisi sekoittaa väreistä.

 

Ohje tuntui silloin oudolta, mutta huomaan nyt vuosia myöhemmin tekeväni juuri niin itsekin.

 

Luonnon värimaailma on loputon, ja valo on se, jonka haluaisin vangita tauluun.

Talvinen metsä sykähdyttää jokaista… usva, syksy…

 

Kun saa kankaan kaksiulotteiselle (korkeus ja leveys) pinnalle lisättyä syvyyden, johon voisi astua sisään, silloin voi kokea onnistumisen riemua!

Ulla Kuivamäki

 

Kiinnostukseni kuvataiteeseen juontaa juurensa kuvaamataidonopettajiini 1960-luvun lopulla Ruoveden yhteiskoulussa. Seppo Näätäsen ja Eero Sysikummun oman taiteilijuutensa kautta jakama tieto ja taito antoivat sellaisen alkusysäyksen ja innostuksen, että muutaman mutkan kautta ajauduin itsekin opiskelemaan kuvataideopettajaksi Taideteolliseen korkeakouluun. Kuitenkin jo varhaislapsuudestani alkaen koen saaneeni opastuksen nähdä luonnon monimuotoisuus, kauneus ja herkkyys, joka on ollut tärkeä pohja elämänarvoilleni ja kaikelle tekemiselleni elämässäni. Omilla töilläni toivon pystyväni kertomaan ja välittämään oivalluksia, ymmärrystä ja tietoa luonnon merkityksestä ja sen haavoittuvuudestakin.

 

Alun alkuaan kolmiulotteisuus ja muoto olivat lähinnä minua. Niinpä oma tekemiseni suuntautui kuvanveistoon opiskeluaikanani. Tärkeimpinä opettajinani olivat silloin kuvanveistäjät Tapio Junno ja Pirkko Nukari. Aktiivisinta aikaa omien töiden ja näyttelyiden suhteen oli koko 70-luku. Työura Hyvinkään Lasten ja nuorten kuvataidekoulussa vei kuitenkin perheen ohella kaiken ajan ja oma työskentely jäi lähes taka-alalle. Eläkkeelle päästyäni kesti tovin ennen kuin halu omaan tekemiseen virisi uudelleen, tarvitsin selvästi etäisyyttä kaikkeen kuvataiteen tekemiseen. Niinpä musiikki, erityisesti kuorossa laulaminen nousi silloin tärkeäksi harrastukseksi ja kulkee vahvasti mukana edelleen.

 

Vasta parinkymmenen vuoden tauon jälkeen ja kotiseudulleni Visuvedelle 2013 muutettuani, olen aloitellut omaa tekemistä. Valokuvaus/luontokuvaus, on aina kiinnostanut ja niinpä se oli luonteva keino lähteä tarkastelemaan ympäristöään.  Aivan uusi alue oli sitten ikonimaalaus, johon olen muutaman vuoden perehtynyt, lähinnä Valamon luostarin kursseilla. Sen jälkeen tuntui mukavalta lähteä Tuukka Peltosen innostaville puupiirroskursseille. Niin ikoneiden kuin puupiirrostenkin tekemisessä on jotain samaa, hiljaista, meditatiivista, pohtimista, itsensä kanssa rauhassa olemista, työn etenemisen ja lopputuloksen yllätyksellisyyden ihmettelemistä. Ja juuri se sopii minulle.

 

Kirsti Koro

 

Harrastuneisuutta kuvataiteisiin minulla on ollut jo kauan, varmaan lapsuudesta lähtien. Kodissamme ihailimme isämme Aleksanteri Koron hankkimia arvokkaita maalauksia ja grafiikkaa. Mm. Heikki Asunnan kaksi maalausta veivät lapsen Runebergin lähteelle ja Peltoaukean laidalle Ruovedellä.

Ollessani peruskoulunopettajana kuvaamataidon opettaminen ja lasten innostuminen kuvien tekemisestä tuotti paljon iloa.Sain lähettää taitavien oppilaideni töitä mitä ihmeellisempiin kilpailuihin ja palkintoja tuli. Yhdessä saimme iloita niistä ja kehitystä tapahtui oppilailla ja opettajalla. Monet kilpailut olivat kansainvälisiä. Erään oppilaan työ on Hyvinkään Lasten taidemuseossa.

Noin neljänkymmenen ikäisenä oman tekemisen halu tuli niin voimakkaaksi, että piti mennä hankkimaan lisää tietotaitoa ja tapaamaan hyviä opettajia. Heitä saikin tavata Ruoveden taideyhdistyksen kesäkursseilla. Ne olivat reilunmittaisia ja paikalla maan parhaat opettajat inspiroivassa ympäristössä. Kuvallisesti on jäänyt mieleen antoisa päivä Pekkalan kartanon puutarhassa. Kiitokset vielä henkilöille, jotka tekivät sen mahdolliseksi, erityisesti taiteilija Antonia Hackman ja Lars-Gunnar Nordström.

Toisena kesänä tähtihetkemme oli, kun Aivi Galen-Kallela kutsui meidän kurssin maalaamaan Kalelan rantahiekalle aina vaihtuvaa veden liikettä. Pääsimme pieneksi osaksi Suomen taiteen historiaa niissä maisemissa.

Ilmajoen kansanopistolla Suomenselän Taiteilijaseuran leireillä oli myös innostavat opettajat; mm. Eero Hiironen ja Veikko Laitala.

Öljyväreillä maalaaminen on kiinnostavaa ja jälki on näyttävää. Viidentoista vuoden jälkeen piti kuitenkin vaihtaa tekniikkaa, kun herkistyin voimakkaille hajuille.

Vesiväri, hiili ja puupiirros ovat sen jälkeen olleet työstämisen kohteena. Aiheet tulevat ympärilläolevasta luonnosta ja muusta kiinnostavasta; sienistä simpukkaan.

Vuosien kuluessa yksityis-ja yhteisnäyttelyitä on järjestetty runsaasti kotimaassa ja ulkomailla.

Taidekortteja on painatettu töistäni jo vuodesta 1984 ja innostus on säilynyt edelleen. Korttien painattaminen on kiintoisa ja vaativa alue, jossa toimii eri kriteerit, kun kuvan suhteen, joka tulee

seinälle.

Kirstin Galleria Virtain Härköskylässä on toiminut jo kymmeniä vuosia. Kirsti Koron töihin voi tutustua ihan niiden syntysijoilla.

 

 

Emma Grindebratt

 

Olen aina ollut luova, jo lapsen tykkäsin maalata, piirtää ja askarrella. Päädyin sisustussuunnittelun ja valokuvauksen kautta graafiseen suunnitteluun. Valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi Tukholmassa 2013 ja olen sen jälkeen työskennellyt Västeråsissa sekä Tukholmassa, viime vuodet omassa yrityksessä, jossa teen sekä printti- että digitaalisia töitä.

 

Minulle on ollut tärkeätä, että on se vastakohta, jossa saa vapaasti luoda myös taiteellisempiä töitä. Minua kiinnostavat käsillä tekeminen ja kokeilu. Teen paljon abstrakteja töitä, monotypioita, grafiikkaa sekä kollaaseja. Grafiikassa, varsinkin monotypioissa, on hienoa, kun ei ikinä voi tarkkaan suunnitella lopputulosta, vaan joka vedos tuo mukanaan jännitystä ja yllätyksiä. 

 

Asun tällä hetkellä Tukholmassa, mutta vietän paljon aikaa Ruovedellä ja työskentelen usein taideyhdistyksen Taidetallilla Urhontiellä. Vietin 2019 kuukauden Tampereen taideseuran taiteilijaresidenssissä Takahuhdissa. Osallistuin myös TypoCraftHelsinki’19-näyttelyyn Helsinki design weekin pääkohteessa Erottaja2. Ruovedellä Noitakäräjäviikolla Sointulassa olevaan Metsä, maahiset ja loitsut-näyttelyyn sekä Juhlavuoden etkot-näyttelyyn kirjastossa. Tykkään kehittyä ja osallistua kursseihin, viime vuonna Tampereen taideseuran kollaasikurssilla sekä Ruovedellä Tuukka Peltosen puupiirroskurssilla. 

 

Taiteessa voi ja saa tehdä ihan mitä haluaa, aina voi kehittyä ja oppia uutta. 

 

 

Heikki Koro

 

Olen alkanut piirtää kuvia pikkupojasta lähtien. Muukin käsillä tekeminen, muun muassa vuoleminen oli hauskaa. Värit tulivat mukaan koulussa, ensin liidut ja sitten vesivärit. Kotonani oli muutamia Heikki Asunnan ja Jalmari Ruokokosken maalauksia. Sain innostusta maalaamiseen kuvakirjoista ja kotien seinillä olleista tauluista.

Oppikoulun jälkeen pääsin opiskelemaan opettajaksi Itä-Suomen seminaariin. Siellä kuvaamataitoa ja käsityötä opetti lehtori ja taiteilija Jouko Solonen. Hänen kannustuksestaan halusin jatkaa näiden aineiden opintoja Ateneumissa Taideteollisessa korkeakoulussa yleisellä linjalla. Peruskouluun siirryttäessä 1970-luvun alkupuolella suoritin erikoistumisopinnot kuvaamataidossa ja teknisessä käsityössä. Jyväskylän Yliopistossa suoritetun erityisopettajan tutkinnon jälkeen toimin erityisopettajana Vantaalla.

Ensimmäinen näyttelyni oli Ruoveden Säästöpankin kokoustilassa v. 1966. Omien töitteni lisäksi oli esillä Penttilän koulun oppilaiden piirustuksia. Myös työurani päätteeksi oli Tikkurilan kirjaston galleriassa Vantaalla oppilaitteni kanssa yhteisnäyttely, jossa oppilaat olivat saaneet piirtää opettajastaan pilakuvia.

Eläkevuosina taideharrastus on vahvasti osa elämääni. Maalaan akvarelleja, akryylimaalauksia ja pastellitöitä. Mieluisia aiheita ovat maisemien lisäksi asetelmat, henkilö- ja eläinaiheet. Olen kokeillut abstraktia tekotapaa, joka kuitenkin on jäänyt sivummalle. Käyn Tampereella Ahjolan kansalaisopiston koloristi- ja muotokuvaryhmässä. Tällä alalla on aina uutta opittavaa. Lähes joka kesä olen viettänyt viikon maalausleirillä Ruovedellä. Näin on tarkoitus ensi kesänäkin tehdä.

Viimeisin yksityisnäyttelyni oli Galleria Koppelossa Tampereella v.2018. Maaliskuussa v.2020 oli näytteillä muotokuvia SPR:n toimintakeskus Tampurissa.

 

 

 

 

Niko Lehtola alias Uni

 

Olen itseoppinut kuvataiteilija ja muralisti, jolla on aina ollut voimakas tarve löytää oma kiemurteleva polku suorien valtateiden sijaan.
Lapsena otin paljon taiteellisia vaikutteita sarjakuvista sekä piirretyistä. Niiden mielikuvituksellisuus ja töissänikin näkyvä surrealismi teki minuun pysyvän vaikutuksen. Graffitimaalaukset kryptisine kirjaimineen ja räiskyvine väreineen saivat huomioni ala-asteikäisenä rap-musiikin sekä rulla- ja lumilautailun muassa. ”Onneksi tämä menee ohi vuodessa tai parissa”, muistan äitini sanoneen, kun solahdin ensimmäisiin ”lökäpöksyihin” kahdeksan vuotiaana. Näin 24 vuotta myöhemmin voin todeta, että toisin kävi ja kaikki nämä silloiset alakulttuurit ovat vaikuttaneet olemukseeni, maailmankuvaani ja taiteen tekemiseeni lähtemättömästi ja syvästi inspiroiden. Kireät vaatteet, märkäpuku pois luettuna, ei edelleenkään tunnu omalta, mutta meren takaa tulleen gangstaräpin sijaan luureissa soi tänäänkin tiedostavaa kotimaista runoilua artisteilta, jotka edelleen edustavat alakulttuuria.

Parikymppisenä olin eksyksissä. Kansainvälinen liiketalous oli jotain ihan muuta kuin oma intohimo, mutta opetti voittomarginaalien ohjaamasta maailmasta tarpeeksi. Masentuneena ja maailmalle vihaisena, mutta jotain selittämätöntä uskoa täynnä lähdin.. Matkustelin rinkan, surffilaudan, tussien ja maalien kera usean vuoden ajan muun muassa Indonesiassa ja Etelä-Amerikassa. Matkustaminen avarsi. Ihmiset olivat ihmisiä kaikkialla. Useimmiten ystävällisiä ja toivottivat tuntemattoman matkalaisenkin tervetulleeksi koteihinsa tarjoten suojaa ja ruokaa vähistä varoistaan. Maailman pahuus suli hiljalleen pois ja tilalle tuli luottamus. 

Tuhannet tunnit vedessä opetti niin luonnon havainnointia kuin loi yhteyden takaisin mereen. Lainelautailu toi mukanaan läsnäoloa sekä nöyryyttä ja kaikesta tästä kumpuava rauhallisuuden ja pienuuden tunne eheytti myös yhteyttä itseen, joka lopulta johti takaisin polulle, jota edelleen kuljen. Tähän aikaan piirsin ja maalasin mielikuvituksellisia aalto- ja meriaiheisia töitä. Nykyään töissäni edelleen usein toistuvat aallot kuvastavat liikettä, muutosta, syklisyyttä sekä tunteiden näkymätöntä maailmaa ja tämän kaiken väliaikaisuutta. Se mikä nousee ylös, tulee alas. Se mikä vajoaa alas, tulee ylös.

Taiteessani käsittelen tämän tuntemattoman, näkymättömän eli sisäisen maailman ja tutumman, näkyvän eli ulkoisen maailman vuorovaikutusta. Tyylillisesti teokseni ovat improvisaatiomaista tanssia surrealismin, psykedeelisen -ja visionäärisen taiteen välillä. Inspiraation lähteinäni ovat alkuperäiskansat kaikkialla Maailmassa, luonto ja sisäiset hiljaisuuden hetket.

 

 

Viivi Laine

 

VIIVI LAINE

Viivi Laine (1979) on sisustusarkkitehti ja kalustemuotoilija sekä kesämurolelainen jo neljänkymmenen vuoden ajalta. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisesta Korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) vuonna 2008. Viivi asuu ja työskentelee Helsingissä.

Viivin lähestymistapa taiteisiin on kokonaisvaltainen, jossa arkkitehtuuri sekä taide tilassa yhdistyvät. Hän pyrkii töissään yksinkertaisiin, toimiviin, ajattomiin sekä ekologisiin ratkaisuihin. Modernin perinteinen kuvaa parhaiten hänen suunnittelufilosofiaansa.

Kuvataiteita Viivi on harrastanut lapsesta pitäen erilaisten leirien ja kurssien muodossa. Luovuutta hän pääsee toteuttamaan työn puitteissa, joten perinteiset kuvataiteet ovat jääneet vanhemmiten vähemmälle. Kesäisin hän mielellään osallistuu Ruoveden Taideyhdistyksen järjestämille taideleireille, jolloin voi taas kaivaa Muroleen mökin vintiltä vanhat guassit ja paperit käyttöön. Viivi on kiinnostunut sekatekniikoista ja usein kokeileekin erilaisia menetelmiä kurssin teeman puitteissa. Viivi on myös harrastanut grafiikkaa, plastista sommittelua sekä elävän mallin piirustusta eli croquista, josta pitää erityisesti sen vauhdikkaan temmon tähden.

 

 

Nyt tunnet taiteilijamme

Liity jäseneksi tai ota yhteyttä meihin.